torstai 21. syyskuuta 2017

Liikkuminen Barcelonassa



Minä ihastuin Barcelonaan. Nähtävää oli yllin kyllin ja sitä olisi riittänyt pidemmäksikin aikaa. Kaapelivaunulla pääsi ihailemaan Montjuicilta näkymää kaupungin yli.


Liikkuminen paikasta toiseen oli Barcelonassa helppoa. Rantakatuja pitkin oli kiva kävellä. Me hankimme pidemmille matkoille metroasemalta kymmenen matkan sarjalipun hintaan 9,95€. Käteisellä maksetun matkan hinta oli kaksinkertainen. Samalla lipulla pääsi niin metroon, paikallisjunaan kuin bussiinkin. Reitit oli merkitty hyvin ja missään ei ollut liian ruuhkaista. Lipulla pääsi leimaamaan matkan samaan aikaan useampi henkilö.


Taksit olivat edullisia. Viralliset musta-keltaiset taksit sai vaikka lennosta kättä heilauttamalla ja mittarista näki hinnat näppärästi.


Hyvä vinkki niille, jotka tarvitsevat matkalaukuille päiväksi säilytystä. Bds-firma noutaa laukkusi sovitusta paikasta, sinetöi laukkusi kiinni ja palauttaa sen sovittuna aikana takaisin sovittuun paikkaan. Tämä oli näppärä palvelu, joka toimi tosi täsmällisesti ja luotettavasti. Poislähtöpäivänä saatoimme kulkea ilman huolta laukuista, kun huoneistohotellissa ei ollut matkalaukkusäilytystä.


Milloinkahan pääsisi uudelleen Barcelonaan?!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti