perjantai 14. huhtikuuta 2017

100 lintua



Itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi BirdLife Suomi on haastanut kaikki mukaan bongaamaan 100 lintulajia vuoden aikana. Ideana on oppia lisää Suomen luonnosta ja kartuttaa lintulajien tunnistustaitoa.


Heräsin aamuvirkkuna auringonpaisteeseen, enkä jaksanut jäädä mökille sänkyyn köllöttelemään. Kaunis ilma houkutteli tarkistamaan, mitä Oriveden Pappilanniemen lintutorniin kuuluu. Torni sijaitsee Längelmäveden rannalla. Vaikka lintutuntemukseni on aivan mitätön, niin se ei estä nauttimasta linnunlaulusta ja kauniista kevätlähettiläistä.


Retkeni sai aivan uuden ulottuvuuden, kun tapasin tornilla Sirkan ja Emman, äidin ja tyttären bongailemassa lintuja. Heiltä kuulin sadan linnun tunnistustavoitteesta. Emma biologina on alan ammattilainen ja hänen lajituntemuksensa sai minutkin innostumaan. Kaukoputkella seurasimme kurkiparin puuhia. Taivaalle ilmestyi kalasääski, joka liiteli taivaalla ja tähysteli saalista avoimelta järveltä, huikea näky. Ruskosuohaukka varmistettiin vielä lintukirjasta. Joutsenia, kanadanhanhia ja sinisorsia uiskenteli saaren kupeessa. Sirkan lajitunnistus sai täydennystä ja hänelle tuli 41 bongausta täyteen. Emmalla lähestyy jo sadan raja, sillä 87 tunnistusta ei ole enää kaukana. Isot kiitokset Emmalle ja Sirkalle aivan uuden maailman avaamisesta minulle!


Kun sain muun perheen hereille, niin iltapäivällä houkuttelin heidätkin tornille. Muutama aste pakkasta ja tuuli tekivät olosuhteista arktiset, eikä vielä tuntunut kovin keväältä. Lintuja oli kuitenkin runsaasti liikkeellä iltapäivälläkin. Luulen, että näimme isokoskeloita. Keltainen lintu pensaassa jäi meitä vaivaamaan. Olisikohan ollut keltasirkku? Aamulla menomatkalla lintutornille jokin iso haukka nousi linnunraadon ääreltä. Iltapäivällä raato oli hävinnyt ja vain höyheniä oli jäljellä. Jokin tikka koputteli puun runkoa. Paljon on tunnistettavaa. Varovainen alku on parempi kuin ei mitään. Kevään kunniaksi katseet taivaalle ja lintuja bongaamaan.




Tässä Sirkan ottamia lintukuvia c Sirkka Iso-Ettala; kalasääski, joutsen, kurki ja myöhemmin päivällä bongattu harvinainen turkinkyyhky, joita on Suomessa arviolta vain sata yksilöä.

2 kommenttia:

  1. Lintujen touhujen seuraaminen on kyllä hauskaa, ja sitä tulee maalla tehtyä oikeastaan päivittäin. Etenkin mies on nyt innostunut linnuista, täytyisi varmaan ehdottaa hänelle vierailua tuolla tornilla! Kiitos siis vinkistä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänä aamuna oli pakkasta viisi astetta ja lintuja kovin vähän. En tiedä mihin ovat menneet lämmittelemään.

      Poista